Skip to content
by John Nurmisen Säätiön verkkokauppa by Baltic Sea Services

Horisonttiin soutajat – puuveneen elämä ja perintö

UUTUUS
€42,90

Horisonttiin soutajat - puuveneen elämä ja perintö on monitaiteinen ylistys puulle materiaalina, perinteiselle veneelle, veneen veistotaidolle ja suomalaisten sielunmaisemalle järvillä, joilla ja saaristossa. 

Pohjoismainen limisaunaveneen rakennustaito on saanut nimityksen UNESCOn aineettoman kulttuuriperinteen luetteloon, mikä tekee aiheesta erityisen ajankohtaisen. 

Kirja kertoo taiteen, tiedon ja saaristolaisilta kerätyn kertomusten muodoissa suomalaisista puuveneistä: niiden syntymästä, elämästä, kuolemasta sekä kuoleman jälkeisestä elämästä.
Kirjan viimeinen luku viittaa puuveneen tälle päivälle antamaan perintöön: luontoyhteyteen, kierrätykseen, veneenveistoperinteen jatkumiseen ja siihen, että uudesta puuveneestä on tullut sekä käyttö- että taide-esine, jolla on ylisukupolvinen tunne- ja perinnearvo.


Teemaa käsitellään kirjassa valokuvien, vesivärikuvituksien, piirrosten ja runouden keinoin sekä veneen veiston ammattilaisilta ja saariston ihmisiltä kerätyn perimätiedon muodoin.

Kirjan tekijät ovat Brasiliasta kotoisin oleva, Saaristomeren Särkisalossa asuva valokuvaaja ja kuvataiteilija Andréa Vannucchi, Hollannista kotoisin oleva kuvataiteilija Keanne van de Kreeke sekä kouluttaja ja kehittäjä Vesa Purokuro.

Kirjassa on 160 sivua.
Kirjan koko: 21 x 15 cm. 
Kirja on kovakantinen.

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Baltic Sea Services

Olemme John Nurmisen Säätiön kokonaan omistama tytäryhtiö ja keskitymme säätiön kustantamien kirjojen ja kestävää saaristoelämää tukevien tuotteiden myymiseen.

Meren kertomuksia

John Nurmisen Säätiö kustantaa laadukkaita meriaiheisia tietokirjoja, jotka tutkivat meren merkitystä eri näkökulmista. Kertomukset vievät lukijan matkalle tuntemattomiin satamiin, löytöretkeilijöiden purjealuksille sekä syvälle aaltojen alle ihmettelemään meren monimuotoista elämää. Ne tuovat meren meitä jokaista lähemmäs.

Vastuullista välittämistä

Myymme valikoituja John Nurmisen Säätiön nimeä kantavia tuotteita, jotka viestivät Itämeren arvostuksesta ja konkreettisten suojelutekojen tärkeydestä. Tuotteet ovat kestäväksi suunniteltuja ja korvaavat kertakäyttökulttuuria. Suosimme yhteistyötuotteissa tunnettuja, vastuullisuutta ja Itämerta arvostavia brändejä.