Hyppää sisältöön
Muurla

John Nurmisen Säätiö | Emalimuki 3,7 dl

€14,90
Arvostelu: 4.8 / 5.0

John Nurmisen Säätiön emalimuki on paikallaan ilahduttamiseen, yllättämiseen, muistamiseen tai omaksi iloksi.

Käyttöä kestävä John Nurmisen Säätiön emalimuki soveltuu pöytäkattauksen lisäksi myös ulkokäyttöön mukaan retkille, mökille, veneeseen ja muihin seikkailuihin. Käytännöllisestä mukista nautit niin lämpimät kuin kylmätkin juomat tai vaikkapa retkieväät.

Emalimukin toisella puolella on John Nurmisen Säätiön logo suomenkielisenä ja toisella puolella ruotsinkielisenä. Mukin pohjassa on muistutus siitä, että John Nurmisen Säätiön missio on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville.

Konepesun kestävä. Ei mikroaaltouuniin.

Muurlan emalituotteiden sydän on hiiliterästä, jonka päällä on kaksinkertainen emalointi.

Emalimukit valmistetaan käsityönä ja käsityön luonteen vuoksi tuotteiden ulkonäkö saattaa hieman vaihdella. Emali on lasite ja se voi rikkoontua jos siihen kohdistuu esimerkiksi kova isku. Iskun kohdan tunnistaa siitä, että emalointi rikkoontuu samasta kohdasta sisä- ja ulkopinnalta.

Baltic Sea Services

Olemme John Nurmisen Säätiön kokonaan omistama tytäryhtiö ja keskitymme säätiön kustantamien kirjojen ja kestävää saaristoelämää tukevien tuotteiden myymiseen.

Meren kertomukset

John Nurmisen Säätiö kustantaa laadukkaita meriaiheisia tietokirjoja, jotka tutkivat meren merkitystä eri näkökulmista. Kertomukset vievät lukijan matkalle tuntemattomiin satamiin, löytöretkeilijöiden purjealuksille sekä syvälle aaltojen alle ihmettelemään meren monimuotoista elämää. Ne tuovat meren meitä jokaista lähemmäs.

Näytä, että välität

Myymme valikoituja John Nurmisen Säätiön nimeä kantavia tuotteita, jotka viestivät Itämeren arvostuksesta ja konkreettisten suojelutekojen tärkeydestä. Suosimme yhteistyötuotteissa tunnettuja, vastuullisia toimintatapoja ja Itämerta arvostavia brändejä.